Elävien Taiteilijoiden Seuran Lähitaidetta – näyttely Oulussa
Olen mukana taiteilijaryhmässä, jonka kanssa olemme kehitelleet uusia tapoja tuoda esille taidetta ja madaltaa gallerian kynnystä sekä muistuttaa oululaisille mahdollisuudesta hankkia kotiinsa Lähitaidetta. PoPuP -galleriamme sijaitsee aivan Oulun keskustassa osoitteessa Torikatu 18. Galleria on avoinna joka päivä klo 12-20 itsenäisyyspäivään
Akvarellilapsia mukana Lahden taidemuseon Muotokuva -näyttelyssä 19.1.2014 saakka
Kolme Tulevaisuus katsoo silmiin ja menneisyys sen myötä -sarjan lapsimaalausta on mukana Lahden taidemuseon Muotokuva -näyttelyssä. Kävin avajaisissa ja olin iloinen, sillä teokset ovat päässeet hyvään seuraan! Todella hienoja teoksia ja näyttely. Näin muotokuvan ystävälle se oli todellinen herkku.